Siirry pääsisältöön

Tekstit

Jumala ei ole yksi

Philosophia perenniksen puolestapuhujien suosituin vertaus kuvaa suuria uskontoja eri polkuina saman vuoren huipulle. «On mahdollista kiivetä elamän vuorelle mitä rinnettä hyvänsä, mutta huipulla polut yhtyvät,» kirjoittaa uskontofilosofi Huston Smith. Vuoren juurella uskonnot erovat toisistaan teologioidensa, rituaaliensa ja organisaatiorakenteidensa puolesta — antavathan kulttuuriset, historialliset ja maantieteelliset erot sekä kansanluonteet niille toisistaan poikkeavat lähtökohdat. Mutta näiden erojen tuolla puolen häämöttää yhteinen päämäärä. ...kuten hindu-opettaja Swami Sivananda kirjoittaa: «Kaikkien uskontojen perusteet tai pääkohdat ovat samat. Eroa on vain epäolennaisuuksissa.» Edellä kuvattu mielikuva on herttainen, mutta se on vaarallinen, epäkunnioittava ja epätosi. Jo toista sukupolvea ovat sekä tutkijat että tietäjät kuljettaneet meitä fantasiamaailman sokkeloihin, jossa kaikki jumalat ovat yksi ja sama jumala. Tätä toiveajattelua osittain motivoi se, että olemme
Uusimmat tekstit

Historia toistaa itseään

On mielenkiintoista huomata, että melkein kaikki, mitä kriittisesti suuntautuneet juutalaiset rationalistit ovat sanoneet Zoharin kirjoittajasta, Mooses Leonilaisesta, ovat samanhenkiset kristityt kirjoittajat sanoneet lähes sanasta sanaan siitä merkittävästä bysanttilaisesta mystikosta, joka omaksui nimen Dionysios Areopagita Apostolien teoista 17:34 ja joka kirjoitti noin 500 jKr. Itse asiassa Leonilaisen ja Areopagitan tekstien yhtäläisyys ylittää heidän nerouttaan ja luonnettaan koskevan ankaran arvostelun. Kristillisen ja juutalaisen mystiikan historioissahan heidän asemansa on hämmästyttävän samanlainen. Scholem, Gershom, Major Trends in Jewish Mysticism, New York NY, Schocken Books, 1974

Lähtökohta

Ἀλλ' οὔτ' ἀπολέσθαι τὰ κακὰ δυνατόν, ὦ Θεόδωρε ‑ ὑπεναντίον γάρ τι τῷ ἀγαθῷ ἀεὶ εἶναι ἀνάγκη ‑ οὔτ' ἐν θεοῖς αὐτὰ ἱδρῦσθαι, τὴν δὲ θνητὴν φύσιν καὶ τόνδε τὸν τόπον περιπολεῖ ἐξ ἀνάγκης. διὸ καὶ πειρᾶσθαι χρὴ ἐνθένδε [b] ἐκεῖσε φεύγειν ὅτι τάχιστα. φυγὴ δὲ ὁμοίωσις θεῷ κατὰ τὸ δυνατόν· ὁμοίωσις δὲ δίκαιον καὶ ὅσιον μετὰ φρονήσεως γενέσθαι. Voi Theodoros, ei pahaa voi saada häviämään. Hyvälle täytyy aina olla olemassa jokin vastakohta. Se ei voi asustaa jumalien joukossa, joten sen on pakko oleilla ihmisluonnossa ja täällä maailmassa. Siksi täytyy yrittää paeta [b] täältä sinne niin pian kuin suinkin. Pakeneminen taas on kehittymistä mahdollisimman suuressa määrin jumalan kaltaiseksi, ja jumalan kaltaiseksi tuleminen on tulemista oikeamieliseksi ja hurskaaksi ja järjen mukaiseksi. Platon, Tht. 176a6–b3. Καὶ οὗτος θεῶν καὶ ἀνθρώπων θείων καὶ εὐδαιμόνων βίος, ἀπαλλαγὴ τῶν ἄλλων τῶν τῇδε, βίος ἀνήδονος τῶν τῇδε, φυγὴ μόνου πρὸς μόνον. καί – ja ; οὗτος αὕτη τοῦτο – täm

Ykseysajattelu

Eräässä qabbalistisessa FB-ryhmässä virisi keskustelu siitä, milloin ykseysajattelu tuli osaksi juutalaista mystiikkaa. Aiheen alullepanija lainasi Stanfordin filosofian tietosanakirjasta muutaman ykseysajattelun luonnehdinnan: «Jumala eroaa niin radikaalisti luomakunnan olennoista, ettei Häntä voi hahmottaa samalla tavalla kuin luotuja.» «Jumala on yksinkertainen siinä mielessä, että Hän on diskursiiviselle ajattelulle tyypillisten moninaisuuksien ja kokoonpantujen muotojen tuolla puolen.» Ei voinut olla aistimatta, että keskustelun virittäjällä oli taka-ajatuksena esittää tällaisen ajattelun tekevän Jumalasta niin etäisen, ettei sellainen sopinut juutalaiseen eetokseen. Ykseysajattelun systematisoija Proklos muotoilee kuitenkin lohduttavasti teoksensa Στοιχείωσις θεολογική (Teologian alkeet/perusteet) ensimmäiseksi väittämäksi: 1. Πᾶν πλῆθος μετέχει πῃ τοῦ ἑνός. 1. Kaikki moninainen osallistuu jollakin tavoin ykseyteen. Muut vaihtoehdot ovat Proklokselle mahdottomia. Jo

Pako yksin kohti yhtä ja ainutta

Merkittävän adeptin lienee pakko salata valtaosa syvähenkisestä elämästään, jotta ei tulisi paljastaneeksi sitä suruttomille ja asiasta piittaamattomille. Mutta hän murehtii eikä iloitse tästä hiljaisuudesta, sillä hän koettaa aina löytää keinoja, joilla ammentaa sielunsa puhtainta substanssia muiden sielujen tyhjyyden täytteeksi. Hänestä vaikuttaa paremmalta, että hänen oma sielunsa heikkenee tai että se jopa jatkaa maallista vaellustaan, kuin se, että toisten sielut jäisivät vaille minkäänlaista voimaa tai rauhaa. Adepti on mielestään lähetetty muiden pariin murtamaan muurit, jotka erottavat heidät niin toisistaan kuin elämän lähteestäkin — eikä rakentamaan uusia muureja. Ollessaan toisten luona adeptin mieleen muistuu vanha maaginen kuva pelikaanista, joka syöttää pienokaisiaan sydänverellään. Kun uhraus on saatu päätökseensä ja kun hän menee menojaan kohti lopullista adeptiutta, hän kulkee ypöyksin, sillä ihminen saavuttaa korkeimman viisauden kuoleman kaltaisessa yksinäisyydessä.

Teosofian määritelmä

Poikkeuksellisen illuminaation —siis ei ilmoituksen— kautta saatu välitön tieto Jumalasta. Varsinkin syvällinen ymmärrys Jumalan ajatustoiminnasta sekä Jumalan ominaisuuksien välisistä suhteista. Webster's Dictionary, 1875