Siirry pääsisältöön

Ennen kaikki oli paremmin 1/3

Länsimaisten uskontojen parissa on eräs, joka pitkästä iästään huolimatta on jäänyt vähemmälle huomiolle. Uskontojen kirjon ja määrän kasvettua uskonnonvapauden ja sekularisoitumisen myötä tämä uskonto on jäänyt näkyvyydessään muiden jalkoihin. Sen mahdollisesti merkittävin oman aikamme edustaja on Francis Israel Regardie (17.11.1907-10.3.1985) — vaatimattomista taustoista noussut maagi, jonka jokseenkin runsasta kirjallista tuotantoa voi pitää aatehistoriallisestikin vaatimattomana. Vuonna 1932 julkaistussa The Tree of Life — A Study in Magicissä kiteytyy hänen oppinsa. Sen alkusivuilla Regardie esittää huolensa länsimaisen kulttuurin ja sivistyksen tilasta. Hän on vakuuttunut, että sivilisaatiomme on menettänyt jotain säilymisensä kannalta oleellista — jotain sellaista, mikä sen ajallisesti kaukaisilla edeltäjillä oli vielä tallella.

Regardie aloittaa teoksensa surkuttelemalla ihmisen nykyistä tilaa:

Yksilön elämän täyteyteen juurtuneet, olemassaoloamme tähän asti suojanneet vahvat muurit ovat uhatumpia kuin koskaan aikaisemmin. Päivä päivältä tuntuu yhä toivottomammalta kyetä säilyttämään edes hitunen jumalallisesta perinnöstämme, yksilöllisyydestämme tahi ponnistelustamme kohti ihmisyyttä.

Lapsuudessamme talvet olivat lumisempia ja kesät aurinkoisempia. K.A. Gottlund tiesi, että aiemmin ihmiset olivat suoraselkäisempiä kuin hänen aikanaan:

Nyt ja ennen

Ennen lapset kasvatettiin kurihissa Herran;
nyt niin kurittaa he vanhemmansa monen kerran.

Ennen oli Pappi paras ystavä ja tuttu;
nyt on silla laissa joka miehen kanssa juttu.

Ennen laulo Lukkar' ite kirkossa ja häissä;
nyt hän toista laulattaa, ja ite ompi päissään.

Ennen tutki Tuomar' aina mikä oli totta;
nyt hän ensin taskun-pohjat tarkoin kaikilt' ottaa.

K.A. Gottlund: Uusia Suomalaisia Lauluja n:o 5, 1846

Runon loput kolmattakymmentä säettä jatkuvat samaan tyyliin.

Ajatus siitä, että kaikki oli ennen paremmin, ei ollut uusi 1800-luvullakaan. Lienee varsin yleisinhimillistä romantisoida niin menneiden aikojen ihmisiä kuin yhteiskunnallisia olosuhteitakin. Säästä nyt puhumattakaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sielun nousu ja pelastus

Jamblikhos pitää ihmisen sielua todellisuuden valtaisassa kokonaisuudessa mitättömänä olentona, sillä se ei kykene saavuttamaan minkäänlaista pysyvää yhteyttä miellettävään (νοητός) maailmaan. Sielu tarvitsee jumalten apua —ts. armoa— pystyäkseen mitenkään toimimaan millään merkityksellisellä tavalla. Vaikka sielu on olemukseltaan (οὐσία) rikkinäinen, se voi kuitenkin jonkin verran vaikuttaa asioihin toiminnallaan. Jamblikhoksen mukaan sielun osana on yhteistyö jumalien kanssa. Sitä tekninen termi θεουργία —sielun «jumalallinen työ» tai «jumalien työ» sielun kautta— tarkoittaa. Työn ilmenemismuotoja ovat rukoileminen, uhraaminen, ennustaminen yms. — ts. kaikki se, mitä vastaan Porfyrios hyökkää kirjeessään Anebolle. Rituaalit ovat tärkeämpiä kuin filosofinen askeesi tai diskursiivinen ajattelu. On totta, että Jamblikhos alleviivaa uskonnon harjoittajan hyveellisyyttä ja henkilökohtaista pyhyyttä, jotta tämä olisi sopiva välikappale jumalista lähtevälle virtaukselle. Jamblikhos kuit...

Historia toistaa itseään

On mielenkiintoista huomata, että melkein kaikki, mitä kriittisesti suuntautuneet juutalaiset rationalistit ovat sanoneet Zoharin kirjoittajasta, Mooses Leonilaisesta, ovat samanhenkiset kristityt kirjoittajat sanoneet lähes sanasta sanaan siitä merkittävästä bysanttilaisesta mystikosta, joka omaksui Apostolien teoista 17:34 nimen Dionysios Areopagita ja joka kirjoitti noin 500 jKr. Itse asiassa Leonilaisen ja Areopagitan tekstien yhtäläisyys ylittää heidän nerouttaan ja luonnettaan koskevan ankaran arvostelun. Kristillisen ja juutalaisen mystiikan historioissahan heidän asemansa on hämmästyttävän samanlainen. Scholem, Gershom, Major Trends in Jewish Mysticism, New York NY, Schocken Books, 1974

Lähtökohta

Ἀλλ' οὔτ' ἀπολέσθαι τὰ κακὰ δυνατόν, ὦ Θεόδωρε ‑ ὑπεναντίον γάρ τι τῷ ἀγαθῷ ἀεὶ εἶναι ἀνάγκη ‑ οὔτ' ἐν θεοῖς αὐτὰ ἱδρῦσθαι, τὴν δὲ θνητὴν φύσιν καὶ τόνδε τὸν τόπον περιπολεῖ ἐξ ἀνάγκης. διὸ καὶ πειρᾶσθαι χρὴ ἐνθένδε [b] ἐκεῖσε φεύγειν ὅτι τάχιστα. φυγὴ δὲ ὁμοίωσις θεῷ κατὰ τὸ δυνατόν· ὁμοίωσις δὲ δίκαιον καὶ ὅσιον μετὰ φρονήσεως γενέσθαι. Voi Theodoros, ei pahaa voi saada häviämään. Hyvälle täytyy aina olla olemassa jokin vastakohta. Se ei voi asustaa jumalien joukossa, joten sen on pakko oleilla ihmisluonnossa ja täällä maailmassa. Siksi täytyy yrittää paeta [b] täältä sinne niin pian kuin suinkin. Pakeneminen taas on kehittymistä mahdollisimman suuressa määrin jumalan kaltaiseksi, ja jumalan kaltaiseksi tuleminen on tulemista oikeamieliseksi ja hurskaaksi ja järjen mukaiseksi. Platon, Tht. 176a6–b3. Καὶ οὗτος θεῶν καὶ ἀνθρώπων θείων καὶ εὐδαιμόνων βίος, ἀπαλλαγὴ τῶν ἄλλων τῶν τῇδε, βίος ἀνήδονος τῶν τῇδε, φυγὴ μόνου πρὸς μόνον. καί – ja ; οὗτος αὕτη τοῦτο – täm...