Philosophia perenniksen puolestapuhujien suosituin vertaus kuvaa suuria uskontoja eri polkuina saman vuoren huipulle. «On mahdollista kiivetä elamän vuorelle mitä rinnettä hyvänsä, mutta huipulla polut yhtyvät,» kirjoittaa uskontofilosofi Huston Smith. Vuoren juurella uskonnot erovat toisistaan teologioidensa, rituaaliensa ja organisaatiorakenteidensa puolesta — antavathan kulttuuriset, historialliset ja maantieteelliset erot sekä kansanluonteet niille toisistaan poikkeavat lähtökohdat. Mutta näiden erojen tuolla puolen häämöttää yhteinen päämäärä.
...kuten hindu-opettaja Swami Sivananda kirjoittaa: «Kaikkien uskontojen perusteet tai pääkohdat ovat samat. Eroa on vain epäolennaisuuksissa.»
Edellä kuvattu mielikuva on herttainen, mutta se on vaarallinen, epäkunnioittava ja epätosi. Jo toista sukupolvea ovat sekä tutkijat että tietäjät kuljettaneet meitä fantasiamaailman sokkeloihin, jossa kaikki jumalat ovat yksi ja sama jumala. Tätä toiveajattelua osittain motivoi se, että olemme hyljänneet muut poissulkevan lähetyssaarnaaja-asenteen, jonka mukaan vain meikäläiset pääsevät taivaaseen tai paratiisiin. Suurimman osan maailmanhistoriasta ihmiset ovat nähneet uskonnolliset kilpailijat itseään alempiarvoisina — tyhjänpäiväisten rituaalien harjoittajina, tekaistujen ihmeiden kyhääjinä, mielikuvituksellisten myyttien sepittäjinä. Valistusajattelu julisti 1700-luvulla uskonnollisen suvaitsevaisuuden ihannetta, ja se oli varmasti meille hyväksi. Mutta ajatus kaikkien uskontojen ykseydestä on joka tapauksessa toiveajattelua, eikä se ole tehnyt maailmasta turvallisempaa paikkaa. Itse asiassa tälläinen naiivi teologinen yhteistuuma —kutsuttakoon sitä jumaltuumaksi— on tehnyt maailmasta vaarallisemman, sillä se lakaisee maton alle koko maailmaa uhkaavat uskontojen yhteentörmäykset. On aika tulla sokkelosta ulos todellisuuteen.
Prothero Stephen, God Is Not One — The Eight Rival Religions That Run the World and Why Their Differences Matter, New York NY, HarperCollins Publishers, 2010
Kommentit
Lähetä kommentti